Brassin kotihoito
Täydellisesti onnistunut brassi vaatii viitseliäisyyttä myös kotona sekä kotihoito-ohjeiden noudattamista. Annamme kirjalliset kotihoito-ohjeet jokaiselle uudelle asiakkaallemme ja kerromme myös suullisesti mitä tulee tehdä ja miksi sekä sen mitä sokeroinnissa tapahtuu. Mikäli hukkaat upeat ja viimeistä piirtoa myöten tarkkaan harkitut kirjalliset ohjeemme, pyydä uusi, niitä meillä on.
Brassisokeroinnissa niinkuin kaikessa muussakin sokeroinnissa karva revitään juuritupestaan nopealla kiskaisulla. Joka kerta kun karva on tupessaan kiinni ja tämä kiskaisu tapahtuu, ottaa karva mukaansa hieman tätä karvatuppea. Tämä johtaa siihen että karvatuppi lähtee pikkuhiljaa tuhoutumaan jolloin se ei jaksa kasvattaa yhtä vahvaa karvaa tilalle kuin mitä vanha karva oli. Lopun viimein tämä voi johtaa siihen että karvatuppi ei jaksa kasvattaa uutta karvaa tilalle l a i n k a a n. Se, kauan tähän menee aikaa on yksilöllistä.
Vältä lemmiskelyä, hikoilua, deodoranttia, aurinkoa/solariumia, itseruskettavia tuotteita sekä hajuvesiä sokeroidulla alueella 12 tuntia sokeroinnin jälkeen
Heti sokeroinnin jälkeen karvatupet ovat tyhjyydestään avoinna mutta pikkuhiljaa ne sulkeutuvat, tähän menee aikaa maksimissaan vuorokausi. Avoin karvatuppi on portti ulkopuolisille bakteereille ja epäpuhtauksille mikä voi johtaa mojoviin karvatupentulehduksiin. Kun tuppi menee kiinni ja epäpuhtaudet ovat sisällä -> ongelmia on luvassa. Heti sokeroinnin jälkeen voit ja saat käydä suihkussa mutta kaikki sellainen toiminta, missä epäpuhtauksia voisi kulkeutua karvatuppiisi, tulee jättää seuraavaan päivään.
Vältä ihon kuorimista sokeroinnin jälkeen 2 päivää. Tämän jälkeen kuori ihoasi 1-3kertaa viikossa kuivaharjaushanskoilla. Kuivaharjaus ennaltaehkäisee sisäänpäinkasvavien karvojen syntymistä sekä tulehduksia kyseisillä alueilla.
Sokerointi kuorii ihosi tehokkaasti kuolleista ihosoluista. Tämä itsessään ennalta ehkäisee sisäänpäin kasvavien karvojen syntyä. Kuten yllä kerrottiin uusi karva on heiveröisempi kuin vanha. Tämä voi tarkoittaa sitä että sen on vaikeampi puskea läpi samasta ihokerroksesta mistä vanha karva tuli leikiten. Mikäli sinulla on taipumusta iho-ongelmiin esimerkiksi sisäänpäin kasvaviin karvoihin. Olet ehkä paininut niiden kanssa höylätessäsi. Tulee sinun kiinnittää erityistä huomiota kahteen asiaan;
1. kuori ihoasi säännöllisesti
2. kosteuta päivittäin
Käytä kosteuttavaa vartalovoidetta päivittäin. Mikäli kuivaharjauksesta ja rasvauksesta huolimatta ihosi ei pysy terveenä, suosittelen lämpimästi BiONin waxing lotionia. Tuote ennaltaehkäisee karvatupentulehduksia, kuorii ihoa ja hillitsee tulehduksia.
Kuivaharjaus tai muu kemiallinen kuorinta kuten Bionin Post waxing lotion auttaa pitämään ihosi ohuena, pehmeänä ja helposti läpäistävänä. Kuivaharjaus on näistä kaikkein halvin vaihtoehto mutta ehkä hieman työläs. Markkinoilta löytyy myös ns. happopohjaisia tai entsyymipohjaisia kuorintatuotteita jotka vain levitetään iholle. Bionin Post waxing lotion on monivaikutteinen tuote joka kuorii, hoitaa tulehduksia ja ennaltaehkäisee kaikki sokerointiin liittyviä iho-ongelmia.
Iho on kuin kukkamulta, jos päästät sen kuivahtamaan siitä tulee joustamaton ja kova. Mitä enemmän kosteutat ja nesteytät ihoasi sitä läpäisevämpi ja pehmeämpi se on myös karvalle kasvaa suoraan pintaan. Meidän suosikkimme ihon kosteutukseen ovat Frudian Aloe Vera tuotteet, gel ja mist.
Tiesitkö että #karvatupentulehdus on seurausta sisäänpäin kasvaneesta karvasta. Prosessi etenee niin että ensin on ihossa seikkaileva karva, elimistö tulkitsee että nyt siellä on vierasesine esim. tikku ja kehittää tulehduksen karvaa vastaan. Summarum jos ihossasi on punaisia näppylöitä tai näet selvästi että karva on ihon sisällä kuori, kosteuta ja kosteuta.
Suojaa ihosi auringolta viikon verran sokeroinnin jälkeen. Sokeri kuorii ihon voimakkaasti kuolleesta ihosolukosta jolloin iho palaa herkemmin.
Tässä on ehkä oleellisinta oivaltaa että näkyvien alueiden sokerointia ei suositella tehtävän jos tarkoitus on viihtyä heti sokeroinnin jälkeen rannalla tai terassilla. Sen lisäksi että iho palaa herkemmin, muodostuu siihen helpommin pigmenttimuutoksia.
Jos sokeroinnin toivotaan vähentävän karvankasvua tulisi hoito uusia 4viikon välein maksimissaan 6 viikon välein.
Riippuen siitä kuinka nopeasti halutaan saavuttaa karvan vähenemistä tulee meillä käydä 4-6 viikon välein. Heti ensimmäisellä sokerointikerralla ei päästä todellisiin tuloksiin vaan se vie aikaa noin kolme käsittelykerran verran. Tämä tarkoittaa sitä että jos mielit sileitä sääriä kesäksi niin aloita sokerointi jo maalikuussa ja käy vähintään kolme kertaa kuukauden välein. Tämän jälkeen voit pidentää sokerointivälejäsi.
Olisiko sinulla tarvetta sokerointiajalle?